maanantai 14. lokakuuta 2019

Kapula (käpälä) kiertoon

Moro murut, Arja-täti kertoo jotain yllättävää?!?

Ensimmäinen Nippori vuonna 2010 järjestettiin kiireellä, mutta innolla. Hyppäsin kirjastossa ohjaksiin, kun pyyntö Aloitekanavan kautta tuli Porin lastenkulttuurikeskukseen. Aiheesta en tiennyt mitään, Jinsei tuli ja pelasti. Yhdessä lastenkulttuurikeskuksen kanssa järjestettiin tilat, luvat, rahatkin. Kävijät halasivat. Päästiin Satakunnan kansaan. Oli tienraivaajafiilis.

Työpaja ekassa Nipporissa 2010

Seuraavilla kerroilla tiesin jo enemmän. Tunsin ihmisiä paremmin. Tutustuin Siinaan.  Ehdottelin edelleen aiheeseen sopimattomia juttua, mutta se annettiin anteeksi, koska innostus oli tärkeintä. Vapaaehtoisia tekijöitä tuli jostain lisää, minusta tuli "koordinaattori". Yhtään työpajaa en ole pitänyt, yhden haastattelun kerran. Mutta kopioinnissa ja pöytien roudaamisessa olin aika hyvä.

Maine kasvoi ja kävin esittelemässä Nipporia aina Venäjää myöten. Muut kirjastot haaveilivat jostain tällaisesta ja kävivät meillä tutustumassa tapahtumaan.

Tila loppui ja aika. Kehiteltiin jatkot Nuokkarin kanssa. Mistä sekin idea tuli?!?



Piirustusseinä Nuokkarilla 2014


Nipporista taisi tulla lempilapseni. Kukaan ei varmaan uskaltanut kritisoida tapahtumaa, vaikka se aiheutti väentungosta, joskus siivoamista kiireellä ennen asiakkaiden tuloa maanantaiaamuisin. Mutta kaikki tiesivät, että Nippori on se Arjan juttu, siellä käy väkeä ja mikä parasta, siellä käy nuoria (joille on usein hankala kirjastossa keksiä omaa tapahtumaa).

Miltei kymmenen vuotta. Satoja ihmisiä. Paniikkia, itkua (ja paljon) ja naurua. Täysiä takahuoneita, hukassa olevia tavaroita, hikisiä paitoja. Hyvä tapahtuma on tätä kaikkea. Mutta joskus pitää päästää irti. Mielellään silloin, kun on vielä hauskaa. Sain kollegoita, jotka tuntevat paloa tapahtumaan.

Tämän vuoden Nippori oli viimeinen Nippori, jonka minä järjestin. Kirjastossa puikoissa jatkavat Aija, Anita ja Siina. Edessä siis jotain uutta, raikasta ja varmasti taattua nipporifiilistä.

Asut on myös juttu. Jyrkin onnistunut kuva.

Ja mitä minä teen? Jatkan töitä kirjastossa ja suunnittelen jo seuraavaa tapahtumaa....????

Kiitos te ihanat!
Saa halata!

Arja,
joka on ollut yli kymmenen vuotta kirjastossa töissä ja Nipporista oppinut kaikkein eniten




torstai 10. lokakuuta 2019

Nippori 2019 kiittää:




KIITOS kaikille kävijöille, sponsoreille ja muille mukana olleille onnistuneesta tapahtumasta!

Tänäkin vuonna kirjastossa ja nuokkarilla kävi yli 400 anime- ja mangaharrastajaa. Etenkin cossauskisan korkea taso yllätti niin tuomarit kuin yleisönkin.

Porilaine-valokuvakisa on myös jo ratkennut, ja voittajaksi äänestettiin Ichigo Momomiya Tokio Mew Mew -sarjasta. Suuret onnittelut voittajalle! Voittajaa pyydetään ottamaan yhteyttä nippori.pori@gmail.com tai käymään pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla.

Tässä muutama juttu, jotka kannattaa huomioida näin tapahtuman jälkeen:
Palautetta tapahtumasta voi antaa palautelomakkeella. Kaikki palaute, niin myönteinen kuin kielteinenkin on tarpeellista! Haluamme kuulla juuri sinun näkemyksesi siitä, mikä oli kivaa ja mitä voisi parantaa ensi vuoden Nipporissa.

Kuvauspisteellä otetut kuvat ovat jo nähtävissä Conikuvissa https://conikuvat.fi/, Nippori 2019-kansiossa.

Ensi vuonna Nipporissa synkistelläänkin oikein urakalla, sillä silloin teemana on kauhu! Ja jos haluat mukaan suunnittelemaan ja tekemään vuoden 2020 Nipporia, ole yhteydessä nippori.pori@gmail.com.

keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Porilaine-lehden cosplay-äänestys meneillään

Vaikka Nippori on ohi, kisaaminen jatkuu vielä Porilaine-lehden yleisöäänestyksessä. Käykääpäs äänestämässä oma suosikkianne!

Ehdokkaita katsomaan ja äänestämään pääset täällä

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Mangakirppis pääkirjastolla - ohjeita myyjille

Pääkirjastolla on perinteiseen tapaan osana tapahtumaa kirppis, johon voi tuoda myyntiin manga- ja animeaiheista tavaraa, kuten kirjoja, leffoja, figuureita jne. Myyjät hinnoittelevat itse tuotteensa ja tuovat ne paikalle, mutta Nipporin vapaaehtoiset hoitavat myynnin puolestasi. Kirppis on avoinna pääkirjaston aulassa klo 12-14. Myyntipaikka on ilmainen ja etukäteen ei tarvitse ilmoittautua.

Tarkemmat ohjeet myyjille:

- tavarat voi tuoda myyntiin 11.30-12.00 välillä. Kirppiksen auettua emme enää ota vastaan tuotteita, ole siis ajoissa!
- myyjät hinnottelevat kotona valmiiksi kaikki tuotteensa
- tasarahahinnat 50 sentin tarkkuudella eli hinta voi olla esim. 0,50 e, 1 e, 1,50 e, 2 e ja niin edespäin (mutta ei esim. 1,20 e tai 1,20 e)
- merkitse jokaiseen hintalappuun näkyvästi omat nimikirjaimesi, että erotamme helposti kenen tuotteet ovat kyseessä
- max 20 tuotetta per myyjä (jos on paljon pientä tavaraa, niitä voi yhdistää laittamalla esim. muutaman samaan pussiin ja niille yhteishinta, jolloin pussi lasketaan yhdeksi tuotteeksi)
- merkkaa tuotteiden nimet, hinnat, oma nimesi ja yhteystietosi oheiseen listaan, joka tuodaan tuotteiden mukana kirppikselle
- myymättä jääneet tavarat voi noutaa pois kirppiksen sulkeuduttua 14.00-14.30 välillä. Tavarat, joita ei ole haettu tänä aikana, katsotaan lahjoitetuiksi Nipporille
- rahat lasketaan kirppiksen sulkeuduttua ja jaetaan myyjille käteisellä klo 14.45

Ohjeet ostajille:
- vaihtorahan riittävyyden vuoksi toivomme että ostajat varaisivat mukaan pikkurahaa eivätkä maksaisi yli 20 euron seteleillä.

tiistai 24. syyskuuta 2019

Nipporin ohjelma ja aikataulut julkistettu!

Nippori 2019 - aikataulu



Pääkirjasto 12.00 -15.00



12.00 - 14.00 Kirppis Varaa mukaan pikkurahaa! Maksaminen vain käteisellä AULA
12.00 - 14.00 Rusettityöpaja, Taitokeskus Pori. Tule tekemään itsellesi jättirusetti. LASTENOSASTO
12.00 - 14.00  Paperinukkepaja. Omatoimisessa pisteessä voit värittää paperinukkeja.
LASTENOSASTO
12.30 - 13.00 Ylisöpöä! Leikkitreffit lelutohtorin kanssa.  Kati Heljakka perehdyttää
nukkeiluharrastukseen AIKUISTEN OSASTO
13.00 - 14.00 Ylisöpöä!- valokuvaustyöpaja. Ohjaajana lelutohtori Kati Heljakka.Tule ottamaan söpöjä kuvia hahmolelustasi (nukke, toimintahahmo tai pehmolelu) lavasteita hyödyntäen. Oma hahmolelu ja kuvausväline (puhelin tai kamera) mukaan!  LASTENOSASTO
13.15 - 13.45  Sävelsirkut ja Sakura - tyttökuoron 10 ystävyyden vuotta
japanilaiskuorojen kanssa. Kuoronjohtaja Minna Liettyä-Tyni kertoo kuorojen
suomi-japani-yhteistyöstä  AIKUISTEN OSASTO
13.45 - 14.20 Kawaii!! Niin söpöä!! Mangavinkkaus, Siina Vieri AIKUISTEN OSASTO
14.00 - 15.00 Yasushi Koyama esittelee näyttelyään SÖPÖ Nippori AULA
Näyttelyt kirjastolla:
12.00 - 15.00 Näyttely mangapiirto-oppaista LASTENOSASTO
9.00 - 15.00 Näyttely SÖPÖ Nippori: Yasushi Koyama NÄYTTELYTILA (AULA)


Nuokkari 15.00-22.00



15.00 - 18.00 Ilmoittautuminen Cosplay-kisaan ja valokuvaus. Kuvauspisteen
tarjoaa Conikuvat PIKKUSALI
15.00 - 18.00 Taidekuja ALASALI Varaa pikkurahaa mukaan!
15.00 - 18.00 Pelihuone pelataan yhdessä konsolipelejä KERHOHUONE 4 
15.00 - 18.30 Piirustus ja lukunurkka ALASALI
15.00 - 17.00 AMV.fi: AMV-show (show klo 15 ja 16) Fanien tekemiä animemusiikkivideoita KERHOHUONE 3 
15.00 - 18.00 Pöllökarhujen pelipiste ALASALI
15.00 - 18.00 Roolipelaamista ALASALI
15.00 - 17.00 Cosplay croquis -työpaja Piirtämispaja, malleina cossaajia PIKKUSALI
15.30 - 17.00 Nukkemiitti Nukkeiluharrastajien tapaaminen KERHOHUONE 2
17:00 - 17:30 Nörttitytöt ry:n minimiitti Pelihuoneessa KERHOHUONE 4
18:30 alkaen Instagram-livelähetys cosplaykisasta @nuokkakarhu -Instagramissa
18.30 - 20.00 Cosplay-kisa ISOSALI
Kisan väliohjelmana Helsinki Circle esittää parapara -tanssia 20-30 min
15.00 -  Myyntipöytiä. Myyjät paikalla niin kauan kuin tavaraa riittää  AULA
20.00 - 21.30 Leffanäytös ALASALIN MONTTU Voit vaikuttaa, mikä elokuva Nipporin illassa näytetään. Äänestä 25.9. lähtien Nipporin instagramissa nippori_pori



Esittelyt


Kirppis Jos olet tulossa myymään, katso erilliset ohjeet


SÖPÖ Nippori -näyttely
Näyttely esittelee Nippori-tapahtumaa ja kuvanveistäjä Yasushi Koyaman puuveistoksia.
Hänen teoksensa ilmentävät söpöyttä ja positiivista energiaa. Näyttelyn järjestävät yhteistyössä
Porin kaupunginkirjasto ja Porin lastenkulttuurikeskus ja se on osa Nippori-tapahtuman ohjelmaa.
Kuvanveistäjä Yasushi Koyama on tavattavissa Nippori-tapahtumassa lauantaina 28.9.2019 kello
14–15. Tule keskustelemaan teoksista ja kuulemaan niiden tekemisestä ja taustoista taiteilijan
kanssa. 


Kisailmoittautuminen ja valokuvaus Lisätietoja täältä

AMV.fi: AMV-show Show’hun saa osallistua itse tehdyllä animaatio- tai pelimusiikkivideolla.
Voit myös koota videosi käyttämällä mangan materiaalia. Show’ssa ei ole lähdemaarajoituksia.
Videosi hyväksytään mukaan, kun lähetät sen arvioitavaksi 22.9.2019 klo 23:59 mennessä.
Show’hun saa osallistua, vaikka ei itse pääsisikään paikalle. Ilmoittautumisessa tulee ilmoittaa
osallistujan oikea nimi järjestäjien tietoon, mutta itse tapahtuman show’ssa voit esiintyä ainoastaan
nimimerkillä niin halutessasi. Säännöt ja ilmoittautuminen täällä

Ylisöpöä! -luento ja työpaja Ylisöpöä-luento perehdyttää nukkeiluharrastukseen. Työpajassa
heti luennon jälkeen rakennetaan söpöjä asetelmia ja valokuvataan osallistujien omia hahmoleluja
lelututkijan kuvaleikkityöpajassa. (Omat nuket/lelut ja kuvausvälineet mukaan!)
Lelututkija Katriina Heljakka on digitaalisen kulttuurin tutkijatohtori ja tutkimuspäällikkö Porin leikintutkimuksen laboratoriossa (Pori Laboratory of Play, PLoP). Aikuisten leikkikulttuureihin ja sukupolvirajat ylittävään leikkiin erikoistunut Heljakka väitteli Aalto yliopiston visuaalisen kulttuurin oppiaineesta vuonna 2013. Lelututkijan tämänhetkisiä tutkimusalueita ovat kulttuurin lelullistuminen, lelusuunnittelu ja leikin visuaaliset, materiaaliset, digitaaliset, hybridiset ja sosiaaliset ilmenemismuodot. Myös pelisuunnittelijana, kuvataiteilijana ja taidekriitikkona työskentelevältä tutkijalta on ilmestynyt useille kielille käännettyjä ja kansainvälistä tunnustusta saaneita lastenkirjoja.
Sävelsirkut ja Sakura Tyttökuoro Sävelsirkuilla on pitkä kokemus yhteistyöstä japanilaisten kuorojen kanssa. Kuoronjohtaja Minna Liettyä-Tyni kertoo lisää. Jos japanilaisten laulujen esittäminen kuorossa kiinnostaa, mukaan mahtuu uusia laulajia (Minnalta voi kysyä lisää). Esimakua japanilaisista lauluista Nipporin avaamisessa klo 12 kirjaston aulassa!
Taidekuja Taidekujilla taidetta ja käsitöitä harrastavat ihmiset voivat myydä ja esitellä omia tuotoksiaan maailmalle, olivat sitten kyseessä uniikit korut, pehmolelut tai taide tarrojen, printtien tms. muodossa. Aiheet vaihtelevat tekijöiden maun mukaan originaalista taiteesta fanarttiin, ja lopullinen valikoima onkin aina yllätys. Harrastajat myyvät tuotteitaan paikan päällä, joten ota käteistä mukaan!


Pöllökarhut Tule kokeilemaan erilaisia lautapelejä. Pelejä tai niiden sääntöjä ei tarvitse tuntea
entuudestaan, sillä aktiivimme auttavat kyllä vauhtiin pääsemisessä!


Roolipelit Roolipelit ovat yhteistä tarinankerrontaa, jossa sinä ja nopat päättävät, mitä tarinassa
tapahtuu. Nipporissa on tarjolla kokeiltavaksesi kahta eri roolipeliä. Gaia-pelissä olet vieraalla
planeetalla luonnonsuojelijana ja Alue 11 -pelissä sotilasakatemiassa uutena opiskelijana.
Jälkimmäinen perustuu Code Geass -animesarjaan, mutta sen tunteminen ei ole pelaamisen
kannalta tarpeellista. Pelit kestävät puolisen tuntia kerrallaan ja pelaamaan pääsee heti, kun
pelipöydässä on tilaa.


Cosplay croquis -työpaja Piirretään nopeasti vaihtuvia asentoja, malleina joukko ihania cossaajia.
Paperia ja kyniä on tarjolla paikan päällä, mutta omat lempikynät kannattaa ottaa mukaan.


Nukkemiitti Oletko paatunut nukkeilija henkeen ja vereen? Ovatko nukkesi sinulle täysverisiä
perheenjäseniä? Tai oletko muuten vain kiinnostunut tästä mystisestä harrastuksesta, joka
monipuolisuudellaan vie kaiken vapaa-aikasi ja rahasi? Tervetuloa esittelemään omia nukkejasi,
keskustelemaan nukkeilun jalosta aatteesta, ihailemaan muiden nukkeja tai vaikka kaikkia edellä
mainittuja. Kaikki nukkeilijat ja nukkeilumieliset tervetuloa!


Helsinki Circle Helsinkiläinen tanssiryhmä esittää japanilaista parapara-tanssia


Myyjinä tänä vuonna ainakin iroiro ja Lenzishop

Leffanäytös Minkä elokuvan haluaisit Nipporissa katsoa? Voit vaikuttaa äänestämällä. Äänestä 24.9. lähtien Nipporin instagramissa nippori_pori (Vaihtoehtoiset leffat: Kissojen valtakunta, Naapurini Totoro, Ponyo rantakalliolla, Kikin lähettipalvelu). Eniten kannatusta saanut elokuva esitetään Nipporin myöhäisillassa.

torstai 19. syyskuuta 2019

Cosplaykisat - kisainfoa cossaajille

Nipporissa on perinteiseen tapaan kahdet cosplay-kisat, Nuokkarin kisa sekä Porilaine-lehden yleisöäänestys.

Tällä kertaa tosin Nuokkarin kisassa meillä on kaksi sarjaa: Aloittelijat ja Konkarit. Aloittelijasarjaan ja Porilaine-lehden kisaan saa osallistua myös ostetulla asulla, joten vaikka ei itse asuaan olisi alusta alkaen väkertänyt, on silti mahdollista tulla keräämään kisakokemusta!

Aloittelijasarja on tarkoitettu erityisesti harrastusta juuri aloittaville ja ostopuvuilla saa tulla kisaamaan siinä.

Konkarisarjassa puvun tulee olla vähintään 80-prosenttisesti kisaajan itse valmistama (eli
esimerkiksi peruukki tai kengät voivat olla kaupasta).

Nuokkarin kisa

Nuokkarin cosplay-kisaan ilmoittautuminen on Nuokkarin peilisalissa klo 15-18 välisenä aikana.
Kysymme cossaamasi hahmon nimen, sarjan, sinun nimesi ja yhteystiedot. Samalla annamme sinulle kisanumeron, jonka kiinnität cossiisi näkyvälle paikalle, helpottaaksemme kisan kulkua ja tietääksemme, että kaikki kisaajat ovat löytäneet illalla paikalle. Kisaan saa myös osallistua pareittain tai ryhmässä.

Cosplay-kisa alkaa Nuokkarin Isossa salissa klo 18:00, ja kisaajien pitää olla paikalla viimeistään 15 minuuttia ennen kisan alkua, jotta voimme käydä kuviot läpi ja löydämme kadonneet kisaajat ajoissa. Tämä kisa on perinteinen lavajuoksu-kisa. Kun kisanumerosi ja hahmosi nimi on sanottu, siirryt lavalle poseeraamaan 15 sekunnin ajaksi, tehden suurin piirtein kolme eri poseerausta hahmoon eläytyen.

Kisa alkaa aloittelijoiden sarjalla, jonka jälkeen siirrytään suoraan konkareiden sarjaan.
Huom! Tuomarit näkevät asunne ensimmäisen kerran cosplay-kisassa, joten voittajien valinnassa kestää hieman. Voittajat julkistetaan esityksen jälkeen. Kisasarjoissa on 3 eri sijaa ja mahdolliset kunniamaininnat. Palkinnot olemme saaneet sponsoreilta, iso kiitos heille!
Voittajien julkistamisen jälkeen on kisaajien mahdollista pyytää tuomareiden palautteet omasta asusta!

Porilaine-lehden kisa

Porilaine-lehden yleisöäänestyskisaan ilmoittaudutaan samassa paikassa kuin Nuokkarin cosplay-kisaan eli Nuokkarin peilisalissa. Porilaine-lehden kisaan alle 18-vuotiaat tarvitsevat vanhempien luvan. Tämän postauksen lopusta löytyy lupalapun pohja, jonka voi tulostaa, jotta sen saa annettua ilmoittautumisen yhteydessä. Yleisöäänestyksen kuvat otetaan Nuokkarin puolella klo 15:00-17:30 Pienessä salissa.

Yleisöäänestyksellä valitaan yksi voittaja. Yleisö voi äänestää osallistujia Porilaine-lehden nettisivuille. Voittaja ilmoitetaan lehdettä ja linkitämme sen Nipporin someen.

Onnea kisoihin! 😊

 

maanantai 16. syyskuuta 2019

Vuoden 2019 Sponsorit

Tässä kohtaa Nippori haluaa kiittää tämän vuoden sponsoreita, joiden avulla saamme Nuokkarin cosplay-kisaan upeita palkintoja!

Kiitos paljon,


iroiro

Lavikko

Lenzishop

Porilaine

Porin kirjasto

Porin Pelipiste

Porin Videodivari 

Sangatsu manga

Suomalainen kirjakauppa

Urumi.fi


tiistai 10. syyskuuta 2019

Etkot? Mitkä ihmeen etkot?

Nipporilla on siis tänä vuonna etkot 27.9. klo 16-21 Ystäväkahvila Murussa!

Osoite on Otavankatu 5A, eli Yhteisökeskuksen kellarissa, jossa Lounaskahvilakin toimii. Yhteisökeskus Otava on Pääkirjaston lähellä,oikeastaan se on ihan kirjaston vieressä.

Mikä on Muru?

Ystäväkahvila Muru avasi ovensa keväällä, ja siitä asti kaikki 16-30-vuotiaat ovat saaneet siellä käydä lähes joka päivä. Muru on nyt syksyllä auki tiistaista perjantaihin klo 16-21 sekä lauantaisin klo 14-18. Murun tarkoitus on tarjota kiva paikka tulla ja olla, ihan vain viettää aikaa. Kahvi, tee ja mehu ovat maksuttomia, ja muutkin tuotteet ovat edullisia, joten pienelläkin tai olemattomalla budjetilla pärjää.

kaikki tervetulleita Muruun 27.9., jolloin koko illan soi söpö soittolista, pääsee värittämään söpöjä kuvia ja nauttimaan söpöistä antimista ja tietysti söpöstä seurasta! Lisäksi klo 18 Siina ja Anita pitävät mangalukupiirin 😊

Muru on auki 16-21, mutta ihan mihin aikaan vain saa tulla ja mennä, ihanaa jos pääsee ainakin hetkeksi piipahtamaan! Toivottavasti nähdään Murussa 💕


torstai 5. syyskuuta 2019

Nipporin taidekujan esittelyä

Viime vuonna Nipporissa nähtiinkin jo ensimmäinen taidekujamme, mutta tänä vuonna taidekuja palaa entistä ehompana! Taidekujilla taidetta ja käsitöitä harrastavat ihmiset voivat myydä ja esitellä omia tuotoksiaan maailmalle, olivat sitten kyseessä uniikit korut, pehmolelut tai taide tarrojen, printtien tms. muodossa. Tule siis paikalle katsomaan ja kenties viemään kotiinkin palanen taidetta!

Missä ja milloin taidekuja on?

Taidekuja järjestetään Nipporissa 28.9.2019 klo 15 - 18 Porin keskustan nuorisotalon alakerrassa, osoitteessa Isolinnankatu 12. Huomaathan, että taidekujaa ei ole kirjastolla, vain nuorisotalolla. Lisäksi kuja sulkeutuu ennen cosplaykisaa, eikä jatku aivan tapahtuman loppuun, käythän ajoissa ostoksilla!

Kuinka varautua taidekujaan?

Nappaa mukaan käteistä rahaa. Harvalle taidekujan myyjälle käy kortti. Nostoautomaatteja keskustasta löytyy muutama, kätevin matkalla kirjastosta nuokkarille Gallen-Kallelankadulta. Jos ajattelit ostaa printtejä tai tarroja enemmänkin, nappaa mukaan oma kansio tai kirjekuori, jossa ostokset selviävät kotiin turvallisesti!

Taidekujalaiset esittäytyvät

Sipsetti
Moi olen Sipsetti ja olen 19-vuotias lähihoitajaopiskelija Porista. Piirrän mielelläni lintuja, kasveja ja hedelmiä ja etenkin linnut ovat lähellä sydäntäni.

Valhalla fursuits

Myyn fursuit aiheisia tavaroita kuten häntiä sekä eläin aiheisia avaimenperiä/korvakoruja

noartnova ja hannisbal
Instagram @hannisbal_art
Olemme kaksi porilaista nörttiä, joita pastellivärit sekä söpöt eläimet ovat lähellä sydäntä. Nipporissa tulemme myymään sekä alkuperäistä taidetta että fanitaidetta, ja lisäksi käsitöitä :-)

Heta
Teen ylisöpöjä hiusdonitseja ja kangaskasseja sekä muita käsitöitä.

Carmeval
Instagram
Hyvin fanart-painotteisesta kategoriastani löytyy printtejä, pinssejä ja tarroja, joiden aiheina ovat Overwatch, Pokemon, Tiger & Bunny, Borderlands, Marvel-sankarit sekä monet muut peli- ja animesarjat. Lisäksi multa löytyy myös originaalia taidetta, kuten kissa-aiheisia charmeja, pari sarjista sekä arcade-teemaisia tarrasettejä.

LaNiemi
Linktree
Olen sarjakuvapiirtäjä ja myyn omakustanteitani. Sen lisäksi myyn vielä postikortteja, magneetteja, avaimenperiä, julisteita ja kangaskasseja.

JeMiChi
DeviantArt
Originaalia ja fanitaidetta erilaisina printtituotteina avaimenperistä hiirimattoihin ja mukeista penaaleihin. Erityisesti Digimon, One Piece, ja My Hero Academia ovat edustettuina pöydässäni

Kurome
FurAffinity
eläintaidetta tekevä turri. taidekujalle tulossa printtejä, tarroja, avaimenperiä, häntiä jne

Taruto
Instagram
Kimetsu no yaiba, Idolish7 ja muuta kivaa mitä sattuu piirtää!

empiriatar ja niskajumissa
Instagram @niskajumissa
Olemme 20v ystävykset Salosta, ja tulemme nyt kujailemaan ensimmäistä kertaa.
Empiriattaren valikoimasta löytyy korvakoruja ja tarroja sekä fanart- että OC-muodossa. Fanarttia tulee löytymään etenkin idoli-sarjoista.
Niskajumissa tekee koruja: häneltä tulee löytymään niin chokereita kuin korvakorujakin.

Armias ja Peppergun
Instagram @armiasart
Meillä on tarjolla monipuolista fanitaidetta useista anime- ja pelisarjoista aina Boku No Hero Academiasta Kuroshitsujiin ja Moster Hunteriin. Lisäksi meiltä löytyy originaalia taidetta, jonka aiheina komeileivat niin suloiset eläimet kuin nätit kukkapojatkin. Taidettamme löytyy monenlaisten printtien, tarrojen ja pinssien muodossa - myös kauniisti kimmeltävinä holoversioina! Tervetuloa kurkkaamaan valikoimaamme!

Puuhapirtti
Facebook
Koruja, kissankorvia, pussukoita ja paljon kaikkea muuta kivaa.

Aletraidi, TeaForDragon, Monoshiki, Anni Vesterinen ja Anna Heinonen (aka. Lurkkija)
Tumblr ja Twitter @aletraidi
Viisi nörttikaverusta pistää pöydän täyteen kaikkea kivaa ja söpöä: tarroja, sarjakuvia, magneetteja, postikortteja, pieniä käsitöitä sekä koruja.

CuteFlare
DeviantArt & YouTube
Hei~ Olen Flare ja myyn värikkäitä, pääasiassa kissa -aiheisia orginaaleja töitä. Tuotteistani löytyy omakustannesarjakuvaa, printtejä, kortteja, tarroja ja charmeja! Printtien joukosta löytyy orginaalien lisäksi fanitaidetta Pokemonista ja Soturi Kissoista



maanantai 26. elokuuta 2019

Cosplay-kisat ja Nippori-etkot!!!

Nipporissa on perinteiseen tapaan kahdet cosplay-kisat, Nuokkarin kisa sekä Porilaine-lehden yleisöäänestys. Nuokkarin kisassa meillä on jälleen kaksi sarjaa: Aloittelijat ja Konkarit. Aloittelijasarjaan ja Porilaine-lehden kisaan saa osallistua myös ostetulla asulla, joten vaikka ei itse asuaan olisi alusta alkaen väkertänyt, on silti mahdollista tulla keräämään kisakokemusta!

Aloittelijasarja on tarkoitettu erityisesti harrastusta juuri aloittaville ja ostopuvuilla saa tulla kisaamaan siinä.

Konkarisarjassa puvun tulee olla vähintään 80-prosenttisesti kisaajan itse valmistama (eli
esimerkiksi peruukki tai kengät voivat olla kaupasta).

Molempiin kisasarjoihin saa osallistua joko yksin, pareittain tai ryhmässä. Kisat kulkevat niin, että lavalle tullaan yksitellen esittelemään pukuaan ja posettamaan. Kun sarjan kaikki kisaajat ovat tämän tehneet, otetaan vielä yhteiskuva kisaajista.

Tuomarit näkevät asut ensi kertaa vasta lavalla, joten tuomarointiin on täytynyt varata aikaa. Kisojen ja voittajien julkistamisen välissä on väliaikashow, josta kerromme vielä myöhemmin.

Kaikkiin kisoihin ilmoittaudutaan Porin keskustan Nuokkarilla Nipporin aikana klo 15-18! Kirjastolla kisaaja saa kisanumeron Nuokkarin kisaan ja tarkemmat ohjeistukset mihin tulla tiettyyn kellonaikaan.

Porilaisen kisan kuvauspiste on Nuokkarin peilisalissa, ja sinne voi myös muutkin kuin kisaajat mennä itsensä kuvauttamaan, joten kannattaa varautua pieneen jonotukseen ja mennä sinne hyvissä ajoin!

Jos olet alle 18-vuotias, tarvitsemme lupalapun huoltajaltasi, että saat osallistua Porilaisen kisaan. Lupalappuja saa pääkirjastolta, tai tulostaa tämän postauksen lopusta.

Eli nyt vain päättämään, minkä asun laittaa Nipporiin 👀

Nippori-etkot Ystäväkahvila Murussa

27.9. eli perjantaina ennen Nipporia, on Ystäväkahvila Murussa etkot!

Mitkä ihmeen etkot?

Nippori-etkot! Eli tule osoitteeseen Otavankatu 5A, ihan pääkirjaston lähelle värittämään söpöjä kuvia, viettämään aikaa mangalukupiirissä ja kuuntelemaan söpöä musiikkia!
Ystäväkahvila Muru on auki klo 16-21, ja ihan mihin aikaan vaan saa tulla! Muru on tarkoitettu 16-30-vuotiaille, mutta totta kai ketä vain saa sinne tulla. Mangalukupiiri alkaa klo 18, ja sitä pitämässä ovat Siina ja Anita 😎

Tervetuloa mukaan!

Tulosta tästä lupalappu!


tiistai 13. elokuuta 2019

Nipporista tuttu Siina jakaa mangan ilosanomaa Porin kirjastopalvelujohtajana

Tiesitkö, että Nipporin järjestäjäjoukoissa tapahtuman alkutaipaleelta saakka mukana ollut Siina Vieri on nykyään Porin kirjastopalvelujohtaja? Nippori-tiimi otti Siinan haastatteluun ja selvitti, millainen tie oli mangaharrastajasta pomoksi. 

  1. Miten ja milloin löysit mangan ja cossauksen?
Vastaus: Ensimmäisen mangani luin jo 1998, mutta innostuin kunnolla vasta 2000-luvun alussa yläastelaisena kun löysin lähikirjastostani Rumiko Takahashin Inuyashan englanniksi. Cossauksen saloihin vihkiydyin 2005, kun tutustuin nörttiystävääni yliopistolla japanin kurssilla. Hän pakotti minut cossaamaan kanssaan Traconiin ja repäisin ensiasukseni isäni vaatekaapista Final Fantasyn Renon. Edellisenä iltana väänsin propin ja tukka oli itsellä valmiiksi punainen, joten sillä mentiin.

  1. Millainen merkitys Nipporilla on sinulle?
Vastaus: Minut pyydettiin Nipporiin 2013 vinkkaamaan mangaa ja sillä tiellä olen edelleen. Olin pitkään Traconissa järjestäjänä ja jotenkin ajatus oman työn ja conittamisen yhdistämisestä tuntui niin hienolta, että sitä on jatkanut tähän päivään asti ja meidän nipporilaisemme ovat niin mainiota porukkaa, että pakkohan tästä on nauttia!

  1. Miten aiot uudessa työssäsi kirjastopalvelujohtajana edistää mangan näkyvyyttä?  
Vastaus: Jatkan edelleen mangan vinkkaamista, mangakouluttamista, cosplayta, tapahtumia ja ehkä minulla on sormeni pelissä hankinnoissakin ja monessa muussa. Olen aina avoin uusille jutuilla ja varmasti virittelen vaikka mitä yhteistyötä, joten ikinä ei tiedä mitä kivaa sitä keksii. Edistän harrastamalla työtäni, jos näin voi sanoa.

  1. Lempparimanga & -anime vuosien varrelta?
Vastaus: Mangasta edelleen ykköspaikkaa pitävät Naruto ja Bleach, koska kun niihin kerran haksahtaa, niin se on menoa se! Animea tulee vähän vähemmän seurattua kun olen lukutoukka, mutta kyllä nuo urheiluanimet sydämeni ovat vieneet, Kuroko no Basuke ja Haikyuu!!. Lisäksi upea ja mieletön Tengen Toppa Gurren Lagann, joka saa edelleen sydämeni murtumaan. On sitä tullut cossiasussa ajeltua pitkin Lahtea Gurren Brigade -lippu auton takalasissakin.

  1. Terveiset vuoden 2019 Nipporiin tulijoille?
Vastaus: Itsellä harrastusvuosia on takana jo lähes parikymmentä ja edelleen tuhatta ja sataa mennään eteenpäin, joten kukaan ei ole koskaan liian vanha näihin hommiin! Nippori on hyvän mielen coni, jonne on helppo ja ihana tulla aina uudestaan, joten tule sinäkin ja yritä päihittää minut Nippori-vuosissa!

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Terveisiä Saksasta!

Lauantaista sunnuntaihin 7.-8. kesäkuuta Saksassa Düsseldorf oli täyttynyt toinen toistaan värikkäämmistä hahmoista, kun oli Dokomi-tapahtuman aika! (tapahtumasivu englanniksi)

Tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana noin 75 000 kävijää. Minä sain kunnian olla yksi heistä, ja tähän postaukseen olen koonnut hieman kuvia matkasta. Toivottavasti tunnelma välittyy ruudun toiselle puolelle 💖


Lauantaista jonottamista, väenpaljous oli hieman erilainen Porin katukuvaan verrattuna 😄


 Ensi töikseni päästyäni sisään tapahtumaan löysin saksalaisia muumifaneja!!! Mymmeliä cossasi Ness ja Juksua Kyle 💕
 

Kyllä, conissa oli temppurata!


Lauantai-iltana oli cosplay-tanssiaiset, joissa pääsi tanssimaan eri animeista ja peleistä tuttujen musiikkien tahtiin esimerkiksi valssia ja tangoa. Nauhoitusten lisäksi sielä oli live-musiikkia, ja esiintyjät tietenkin cosplay-asuissa 💃


Tanssiaisissa oli myös cocktail-tiski, josta sai ostettua scifi-aiheisia juomasekoituksia, koska tanssiaisten teemana oli avaruus 🌠



Tilavan conipaikan lisäksi lähes tien toisella puolella oli upea puutarha, jossa viihtyivät sekä conikävijät että ne cossaajat ja nörtit joilla ei ollut lippua itse tapahtumaan 🌻

Tombola oli suosittu elementti monen taiteilijan pöydässä, jossa arvalla saattoi voittaa heidän tekemiään asioita! Kuva taiteilija Tsumin pöydästä 🌸


Dokomista löytyi myös suomalaisia, esimerkiksi suomalainen taiteilija Heikala oli myymässä tuotteitaan tapahtumassa 😍


Osa cosplay-kisan yleisöstä, jota todella riitti!



Dokomi oli aivan ihana kokemus, ja vaikka en saksaa puhu sanaakaan, englannilla pärjäsi onneksi todella hyvin! Tapasin muita faneja sarjoista joita katson, ja pitkäaikaisia ystäviäni, jotka olivat tulleet tapahtumaan ympäri Eurooppaa 😊 Tämä oli ensimmäinen conini ulkomailla, ja toi paljon inspiraatiota ja iloa kesän alkuun! Tästä on hyvä jatkaa ja alkaa valmistautumaan Nipporia varten 😄

Kesäterkuin,
Nova

perjantai 17. toukokuuta 2019

Taidekuja tulee jälleen!

Viime vuonna Nipporissa järjestettiin ensimmäistä kertaa taidekuja. Palautteen perusteella kuja havaittiin hyväksi, ja tänä vuonna Nipporissa pääsee jälleen nauttimaan sen antimista! 

Nipporin taidekuja järjestetään tapahtuman ohessa 28.9.2019 klo 15 - 18 Porin keskustan nuorisotalolla, osoitteessa Isolinnankatu 12.

Taidekujalla taidetta ja käsitöitä harrastavat ihmiset voivat myydä ja esitellä omia tuotoksiaan maailmalle, olivat sitten kyseessä uniikit korut, pehmolelut tai taide tarrojen, printtien tms. muodossa. Aiheet vaihtelevat tekijöiden maun mukaan originaalista taiteesta fanarttiin.

Tämän vuoden Nipporin taidekujalle ilmoittautuminen aukeaa 1.6.2019 klo 15. 


Ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä (linkki)


Ilmoittautuminen sulkeutuu 31.8.2019. Kujalaiset valitaan nopeusjärjestyksessä ja mukaan mahtuu kaikkiaan 15 myyjää. Emme peri myynnistä pöytämaksua. Pöydät ovat kooltaan 60/70 cm x 120 cm.

Jaamme ilmoittautumislomakkeeseen linkin sekä tänne blogiin, että someemme. Etukäteen voit miettiä, mitä olisit tulossa myymään, ja haetko yksin vai kaverin kanssa. Muihin kysymyksiin vinkkejä kannattaa kurkata viime vuoden postauksestamme aiheesta.

Huom!
Nippori ei rajoita myytäviäsi muutoin kuin ettei myynnissä tule olla K-18 materiaalia! Poikkeuksena monista muista tapahtumista kielto pätee, vaikkeivat tuotteet olisi esillä. (Olemme ikärajaton tapahtuma, emmekä voi valvoa myyntiä.)

Muista myös, että voit aina laittaa Nipporin väelle postia tai facebook- tai instagram-viestiä kun jokin asia askarruttaa sinua!

Fiiliksiä viime vuoden taidekujalta. Kuva: Tiina Tommila

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Mangaa ympäri vuoden




Nippori on Porin anime-ja mangakulttuurin suurin tapahtuma, mutta se järjestetään vain kerran vuodessa. Mitä voisin tehdä tämän muun ajan?

No tietenkin lukea mangaa ja katsoa animea! Mutta mitä lukea, kun kirjastosta on jo kaikki hyvät mangat luettu, eikä kiinnostavia sarjoja tahdo enää löytyä? Ei hätää, sillä juuri tätä varten on olemassa mangalukupiiri, jossa ei luettava lopu! Valitsemme joka kerralle useamman mangasarjan luettavaksi, ja pohdimme sitten yhdessä, ovatko ne hyviä vai ei. Ja koska englanniksi on julkaistu valtavan paljon enemmän mangaa kuin suomeksi, valitaan joka kerta luettavaksi myös muutama englanninkielinen sarja. Usein mangat valitaan jonkin teeman mukaan Esimerkiksi seuraavan kerran teemana 4.4.2019 on ruoka, ja luettavina sarjoina ovat Kitchen Princess, Food Wars: Shokugeki no Soma ja Delicious in Dungeon! Usein eksymme myös puhumaan kaikenlaisista muista japaniin liittyvistä aiheista, joten lukupiirikokoontumiset saattavat toisinaan olla hyvinkin räiskyviä juttujen singahdellessa aiheesta toiseen. Puheenvetäjänä toimii mangaguru Siina Vieri, joka on pitänyt mm. Nipporissa mangavinkkauksia jo usean vuoden ajan. Siinan mangatuntemus onkin vertaansa vailla.

No missä ja milloin mangalukupiiri kokoontuu?

Joka kuun ensimmäinen torstai klo 17-19 muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kesäkuusta elokuuhun lukupiirissä vietetään kesätaukoa. Myöskään pyhäpäivinä (jos sellainen sattuu osumaan torstaille) lukupiiriä ei pidetä.
Mukaan pääset missä vain, sillä lukupiiri toteutetaan netin kautta Google Hangouts –puhelulla. Voit myös tulla kirjastoon yhteiseen porukkaan. Tällä hetkellä lukupiiriporukkaa kokoontuu esimerkiksi Noormarkun, Lopen, Joensuun ja Keravan kirjastoissa. Jos haluat lisätietoa, ota yhteyttä Anita Viinamäkeen anita.vinamaki@pori.fi.

Voinko tulla mukaan, vaikka en olisi lukenut vielä ainuttakaan mangaa?

Totta kai! Lukupiiri on tarkoitettu aivan kaikille, myös täysin uusille harrastajille. Riittää että olet kiinnostunut mangasta ja haluat päästä mukaan porukkaan, jotka myös ovat siitä kiinnostuneita. Lukupiiri kasvaa myös koko ajan, ja mitä isompi porukka on koolla, sitä hauskempaa kaikilla on.
Jos siis odotat jo innolla Nipporia, mutta et oikein tiedä, mitä sitä ennen voisit tehdä, liity ihmeessä mukaan mangalukupiiriin. Siellä me muutkin mangahörhöt olemme!