torstai 16. heinäkuuta 2020

Syksyn 2020 Nippori siirtyy ensi vuodelle

Monia on kevään ja kesän aikana askarruttanut kysymys, tullaanko Nipporia järjestämään tänä vuonna korona-rajoitusten vuoksi.

Valitettavasti Nippori joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Kävijöiden ja henkilökunnan turvallisuus on meille tärkeää, ja emme pysty järjestämään Nipporia varten esimerkiksi riittäviä turvaetäisyyksiä osallistujille.

Tämän vuoden teema, kauhu, tullaan kuitenkin näkemään vuoden 2021 Nipporissa. Vaikka päivämäärä ei olekaan vielä lukittu, järjestelytiimimme kaavailee ensi vuoden tapahtumasta entistäkin mahtavampaa ja monipuolisempaa!

Lisäksi luvassa on muutakin korvaavaa ohjelmaa jo ennen ensi vuoden syksyä! Ilmoitamme tästä lisää tietysti täällä blogissamme, mutta löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista. Kannattaa siis seurata!