torstai 16. heinäkuuta 2020

Syksyn 2020 Nippori siirtyy ensi vuodelle

Monia on kevään ja kesän aikana askarruttanut kysymys, tullaanko Nipporia järjestämään tänä vuonna korona-rajoitusten vuoksi.

Valitettavasti Nippori joudutaan siirtämään ensi vuodelle. Kävijöiden ja henkilökunnan turvallisuus on meille tärkeää, ja emme pysty järjestämään Nipporia varten esimerkiksi riittäviä turvaetäisyyksiä osallistujille.

Tämän vuoden teema, kauhu, tullaan kuitenkin näkemään vuoden 2021 Nipporissa. Vaikka päivämäärä ei olekaan vielä lukittu, järjestelytiimimme kaavailee ensi vuoden tapahtumasta entistäkin mahtavampaa ja monipuolisempaa!

Lisäksi luvassa on muutakin korvaavaa ohjelmaa jo ennen ensi vuoden syksyä! Ilmoitamme tästä lisää tietysti täällä blogissamme, mutta löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista. Kannattaa siis seurata!

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Kotona katsottavaksi! Nipporin vinkit tylsyyden varalle

Vaikka poikkeusolojen vallitessa myös monet meidän Nipporin tiimiläisistä ovat lymyilleet kotona tapahtuman suunnittelukokousten sijaan, onneksi animefanilla ei kuitenkaan tarvitse olla tylsää.

Animea kun katsoo helpoiten kotona koneella, kännykällä tai vaikka pelikoneellakin! Joten tässä Nipporin vinkit animen katsomiseen netistäilmaiseksi (ja ihan laillisesti). Valitettavasti tosin englanninkielisillä tekstityksillä, mutta näinhän sitä englannin kielen taito kohoaa.

Crunchyroll



Monelle tuttu animen striimauspalvelu ei vaadi kirjautumista, ja muutamia mainoksia sietämällä  katsomiskirjasto on aika mahtava! Tai jos raha polttelee taskuissa, voi törsätä hieman premium-tiliin, ja katsella uusimmatkin jaksot samaa tietä ilman mainoksia. Ilmaisversio kuitenkin pelittää oikein hyvin sekä tietokoneella, tableteilla että kännyköissä sovelluksen kautta.

Voit katsoa uusimpia kevätkauden (ja pian kesäkauden) sarjoja. Kirjoittajan lämpimänä suosituksena kauden kattauksesta käy My Next Life as a Villainess: All Routes Lead to Doom! - huumorisarja, jossa romanssin päähenkilö on yhtä herkkä huomaamaan lemmenkipeät katseet kuin puupökkelö.
Jos keskeneräinen sarja ei jaksa motivoida, voi myös perehtyä enemmän tai vähemmän tunnettuihin suosikkisarjoihin! Muutamina nostoina vaikkapa Haikyu!! , One-Punch Man, , Keep Your Hands Off Eizouken! ja Fairy Tail.

Wakanim

Vähän vähemmän tunnettu, mutta Suomessa jo oikein hyvälaatuista animekirjastoa tarjoava Wakanim on tutustumisen arvoinen. Wakanim vaatii sisäänkirjautumisen, muttei maksa mitään normaalikäyttäjälleen. Uusimmat jaksot on valitettavasti varattu Premium-käyttäjille, joten maltti on valttia. Wakanim on hieman Crunchyrollia tarkempi mistä katselet sarjasi, sillä sen sovellusversiot on tällä erää rajattu premium-käyttäjiä varten.

Kirjaston ollessa suljettuna mangaan voi olla hieman hankala päästä käsiksi, mutta onneksi joihinkin sarjoihin voi tutustua animen kauttakin. Wakanimissa voi katsoa esimerkiksi Fruits Basketin tuoreen version, sillä kakkoskausi kuuluu sivuston kevätkauden listauksiin.

Muusta kattauksesta nostettakoon esille vaikkapa Demon Slayer: Kimetsu no YaibaSilver Spoon, Your Lie in April ja My Hero Academia.




Hauskoja katseluhetkiä!
- Anna


torstai 5. maaliskuuta 2020

Kauhuilta Murussa!

Ensi viikolla on perjantai 13. ja sen kunniaksi Ystäväkahvila Muru järjestää kauhuillan!
Tarjolla pientä purtavaa, kauhuboolia ja klo 18 kauhuleffa 😍 Lisäksi koko ilta maskien askartelua! Nippori 2020 cossiksi Jason Voorhees?
Tervetuloa kaikki 16-30-vuotiaat Otavankatu 5A kellariin 13.3. klo 16-21 🎃

tiistai 7. tammikuuta 2020

Kauhua luvassa!

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!

Nyt kun joulusta ja uudesta vuodesta on selvitty, on aika suunnata katseet ensi syksyyn ja siellä odottavaan Nippori-tapahtumaan!

Tänä vuonna Nipporissa kauhistellaankin oikein urakalla, sillä teemana on kauhu. Kaiva siis vanhat (tai tee kokonaan uudet) halloweenasut esiin ja tule mukaan ihmettelemään, mitä kaikkea jännittävää Nipporista tänä vuonna löytyy!

Nippori järjestetään lauantaina 26.09.2020. Tapahtuma alkaa tuttuun tapaan Porin pääkirjastolla puolelta päivin ja jatkuu Porin Nuorisotalolla iltaan asti.

Kevään aikana tulossa lisää esittelyitä ohjelmasta ja tekijöistä, pysykää kuulolla!


Terkuin
kirjastotäti Anita