torstai 17. toukokuuta 2018

Cosplay-kisoihin uudistuksia!

Tänä vuonna Nipporissa on perinteisesti cosplay-kisat sekä Nuokkarilla että Porilaisessa nettiäänestyksellä, mutta Nuokkarin kisoihin on tulossa jännittävä uudistus!

Nuokkarin kisassa on kaksi eri sarjaa!

Eli, meillä tulee olemaan erikseen sarjat konkareille ja aloittelijoille.

Aloittelijoiden sarjassa saa kisata ostopuvuilla, ja kuten nimestä voi hieman ehkä arvata, on tarkoitettu etenkin harrastusta juuri aloittaville.

Konkarisarjassa taas puvun tulee olla vähintään 80-prosenttisesti kisaajan itse valmistama (eli esimerkiksi peruukki tai kengät voivat olla kaupasta).

Molempiin kisasarjoihin saa osallistua joko yksin, pareittain tai ryhmässä. Kisat kulkevat niin, että lavalle tullaan yksitellen esittelemään pukuaan ja posettamaan. Kun sarjan kaikki kisaajat ovat tämän tehneet, otetaan vielä yhteiskuva kisaajista.

Tuomarit näkevät asut ensi kertaa vasta lavalla, joten tuomarointiin on täytynyt varata aikaa. Kisojen ja voittajien julkistamisen välissä on väliaikashow, josta kerromme vielä myöhemmin.

Kaikkiin kisoihin ilmoittaudutaan Porin kirjastolla Nipporin aikana klo 15 mennessä! Kirjastolla kisaaja saa kisanumeron Nuokkarin kisaan ja tarkemmat ohjeistukset mihin tulla tiettyyn kellonaikaan.

Porilaisen kisan kuvauspiste on Nuokkarin peilisalissa, ja sinne voi myös muutkin kuin kisaajat mennä itsensä kuvauttamaan, joten kannattaa varautua pieneen jonotukseen ja mennä sinne hyvissä ajoin :)

Eli eikun vain cossia tekemään, jotta olet valmis kisoihin 29.9.!