maanantai 22. kesäkuuta 2015

Jinsein tervehdys

Nipporin järjestämiseksi monet erilaiset tahot lyövät viisaat päänsä yhteen tarjotakseen joka vuosi mielenkiintoista ohjelmaa kävijöilleen. Yksi järjestäjistä on Jinsei ry, Porin anime- ja mangayhdistys.

Muutama vuosi sitten, tarkemmin sanottuna vuonna 2013, Jinsei ylitti vuosikymmenen rajapyykin toimintansa jatkumossa. Nyt jo kymmenen vuoden ajan on siis Porissakin virallisesti harrastettu yhteisöllistä animen ja mangan kuluttamista. Jinsein tarjoamat aktiviteetit eivät kuitenkaan rajoitu vain videoiltoihin ja mangalukupiireihin, vaan oheistoimintaa löytyy kesäleireistä peli-iltoihin ja piknikkeihin. Jinsein ylevinä päämäärinä on paitsi edistää japanilaisen piirroskulttuurin tuntemusta, myös toimia linkkinä asian harrastajille. Niin ikään yhdistyksen toimikuva on muuttunut kymmenen vuoden saatossa. Netin yleistyttyä pitkälti jokaisella kiinnostuneella on mahdollisuus perehtyä aiheeseen kotikoneelta käsin, eikä tietoutta tarvitse enää välttämättä lähteä hakemaan paikallisyhdistyksistä. Mutta ihmisen ja sosiaalisuuden ollessa erottamaton yhdistelmä, on positiivista että harrastukselle kuin harrastukselle löytyy oma viitekehyksensä, oma piirinsä ja porukkansa. Jinsein tehtäväksi onkin mutoutunut ennemminkin tällaisen asiasta kiinnostuneiden yhteisön muodostaminen.

Jinsein tulevista tapahtumista ja tiedotuksesta parhaiten pysyy kartalla seuraamalla Facebook -sivuamme.


Mitä Jinsei sitten aikoo tuoda seuraavaan Nipporiin? Jalkaudumme kirjastolle liittymiskaavakkeiden kera: jos olet kiinnostunut animesta, mangasta, J-musiikista, cosplaysta tai mistä tahansa nosuevan auringon alla, niin tervetuloa seuraamme! Lisäksi allekirjoittanut luennoi suomalaisten anime- ja mangayhdistysten tilasta. Tiedossa on myös vinkkausta, tietoutta fanifiktiosta, työpajoja sekä paljon muuta. Pysykää kuulolla!

- Tiina/Ikara, Jinsei ry varapuheenjohtaja


Ei kommentteja: