torstai 17. tammikuuta 2019

Kibecon - Pahikset on irti


Loppiaisviikonloppuna Espoossa Sellon kirjastossa pääsivät pahikset valloilleen, kun oli toisen Kibeconin aika. Vaikka Nippori ei siellä virallisesti ollut edustettuna, oli Nipporista tuttuja kuitenkin mukana pitämässä ohjelmaa, ja viettämässä aikaa!

Viikonloppu alkoi avajaisilla, jossa pääjärjestäjät hieman kertoivat, mitä kaikkea voi viikonlopulta odottaa. Paljon työpajoja, luentoja, myyjiä, taidekuja, animekaraoke ja tanssipelejä... Luvassa siis monipuolinen con täynnä kaikkea kivaa tekemistä!


Teeman mukaisesti Siina piti pahismangavinkkauksen, jossa pääsi kuulemaan monenlaisista siisteistä pahiksista eri sarjoissa, ja tapansa mukaan puolet Siinan esittelemistä sarjoista löytyy suomeksi, puolet englanniksi. Vaikka monet sarjoista oli tuttuja, mukana oli myös mielenkiintoisia uusia tuttavuuksia.

Minulla oli myös oma ohjelmanpito lauantaina, kun pääsin pitämään luentoa ilmaisista coneista. Se tuntui olevan kunnon yleisöryntäys, ja vaikka jännitinkin kovasti, yleisö oli onneksi mahtava, ja monet olivat kiinnostuneita Nipporista!


Kuten useisiin coneihin kuuluu, myös Kibeconissa oli tanssipeli kunnon tanssimaton kera! Biisilista oli täynnä idoleita ja animetunnareita, ja peli oli kovassa käytössä molempina päivinä.

Taidekuja oli täynnä taitavia artisteja, joten tyhjin käsin sieltä ei mitenkään onnistunut lähtemään. Toivottavasti ainakin osa heistä löytää tiensä myös Nipporiin!



Yksi Sellon kirjaston hyvistä puolista on ehdottomasti monipuoliset tilat ja monet laittet, joita myös Kibeconissa pääsi testaamaan. Siellä oli nimittäin painokone, jolla pääsi painamaan omiin tekstiileihin Kibeconin maskotista kuvan! Nippori-kassini saikin toiselle puolelle kuvan Irma-noidasta 💜

Kibecon oli yleisöennätys, kun paikalla oli huimat yli 8000 ihmistä, ja ihmisten määrä tuli huomattua, kun narikka täyttyi vain muutamassa tunnisa. Onneksi osaava tiimi hoiti homman, ja toinen narikka rakentui sunnuntai-aamuna!

Kibeconissa oli aivan loistava tunnelma, paljon ihania ihmisiä ja yleisesti ottaen se oli upea tapa aloittaa conivuosi! Kiitos Kibeconin järjestäjille, nähdään taas ensi vuonna!


Coniterkuin,
Nova