torstai 31. elokuuta 2017

Nipporin ohjelma!

Tätä te olette odottaneet! Mitä Nipporissa tapahtuu tänä vuonna. Nyt paljastamme kaiken! Ohjelmakartta, jossa näet tarkat ajat ja paikat, julkaistaan sitten lähempänä tapahtumaa.

Nipporin teemana on tänä vuonna harrastukset ja se näkyy ohjelmassakin.
Tuttuun tapaan tapahtuma on kaksiosainen, kirjastossa aloitetaan ja ilta huipentuu nuokkarilla.

Nippori järjestetään siis lauantaina 30.9. klo 12 alkaen Porin pääkirjastossa, Gallen-Kallelankatu 12, josta klo 15 siirrytään yhdessä keskustan Nuokkarille, Isolinnankatu 12.

Välimatkaa ei ole paljon, jaksat kävellä varmasti. Jos epäröit, löydätkö paikalle, lähdemme kirjastolta klo 15 yhdessä kävellen nuokkarille. Ja tietysti voit osallistua vain toiseen osuuteen tai olla mukana aamusta iltaan. Koko tapahtuma on maksuton!

Kirjaston ohjelma

Tuttuun tapaan kirjastosta löytyy supersuosittu mangakirppis, josta voit halvalla ostaa itsellesi mukavaa luettavaa. Tänä vuonna myyntipisteen pystyttää myös Urumi, joten ota taskurahaa mukaan.
Ei kannata myöskään unohtaa kirjaston kahvilan söpöjä pieniä välipaloja. Myyntiä on koko tapahtuman ajan.

Jos kaipaat itsellesi jotain pientä söpöä asustetta, voit tänäkin vuonna tehdä itsellesi hännän tai korvat työpajassa. Työpajaa vetää viime vuoden tapaan  Ann-nina, jonka käsissä lanka ja neula pysyvät sen verran varmasti, että hän auttaa, vaikka käsityöt eivät olisi se sinun vahvuusalueesi.

Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura eli pana tuo kirjastoon retropelejä. Pääset pelamaan iki-ihania pelejä, mutta voit myös kokeilla uudempaa konsolia.

Animekaraokea ei varmaankaan tarvitse sen enempää esitellä. Kokeile, kuinka hyvin laulaminen sujuu tai mene ihailemaan toisten esityksiä.

Eikä Nipporia ilman Siinan huikeaa vinkkausta! Tänä vuonna teemana vinkkauksessa tietenkin harrastukset. Tule ja kuule, mitä mangaa on ilmestynyt ja mitä sinulla on vielä lukematta.

Kirjastossa tehdään myös tänä vuonna sushia. Ilmoittaudu ennakkoon sushityöpajaan lähettämällä sähköpostia nipporipori(a)gmail.com. Sushipajaa vetää tänä vuonna 4H-yhdistys.

Luento-osuuksissa on tänä vuonna hieno kattaus.


Antti Valkama Sangatsu Mangasta kertoo suomalaisen mangan julkaisusta nyt ja tulevaisuudessa. Sen lisäksi Antti esittelee Sangatsu Mangan sarjoja. Ehkä jotain on myynnissäkin.

Miro Jukka kertoo cosplayn aakkoset eli mistä kannattaa aloittaa ja miten. 

Voit myös kokeilla japaninkielentaitoasi yhdessä Chie Anttilan kanssa keskustelupiirissä. Uskaltaudu mukaan vaikka kuuntelemaan!

Kirjastonpäivä huipentuu elokuvaan, josta kerrotaan näin.
Fandomelokuva on oululainen elokuvaharrastajien projekti faneilta faneille. Elokuvan tuottaa voittoa tavoittelematon elokuvakollektiivi Studio Korppikela 5. toimintavuotensa sekä 75. juhlavuotta viettävän Worldconin (Helsinki, 9.-13.8.2017) kunniaksi cosplayharrastajien avustuksella ympäri Suomen. Worldcon on kiertävä, maailman vanhin fanitapahtuma. Cosplay eli costume play tarkoittaa esimerkiksi elokuvan tai tv-sarjan hahmoksi pukeutumista ja harrastuksen ympärille on muodostunut viime vuosina lukuisia tapahtumia.

Elokuvassa tullaan näkemään hahmoja lukuisista suosituista fandomeista kuten esimerkiksi Harry Potterista, Sherlockista, Doctor Whosta sekä Supernaturalista. Elokuvaa esitetään Worldconin lisäksi lukuisissa popkulttuuritapahtumissa ympäri Suomen ja se julkaistaan kiertueen jälkeen ilmaiseksi katsottavaksi Youtubeen syksyllä 2017. Elokuvan ohjaa J.S.E. Salminen.

Nuokkarin ohjelma  

Nuokkarilla voit tuttuun tapaan toteuttaa itseäsi pelaamalla, piirtämällä tai keskittyä hyvien mangasarjojen lukemiseen, eikä unohdeta sitä karaokea. Tänä vuonna voit kokeilla myös sumopainia. Olisiko siinä sinulle uusi harrastus?

Haltijakäpälä & Pihlajatar vetävät Cosplay croquista. Cosplay croquissa piirretään nopeasti vaihtuvia asentoja malleina joukko ihania cossaajia. Paperia ja kyniä on tarjolla paikan päällä, mutta omat lempikynät kannattaa ottaa mukaan!

Porin Kendoseura esittelee lajia ja ehkä pääset kokeilemaankin.

Yhdistyspöytiä löytyy nuokkarilta tietysti myös, joten jos kaipaat uusia kavereita ja tai haluat jutella samanhenkisesten ihmisten kanssa, varmasti onnistuu. 

Nuokkarin luento-osuuksissa voit sivistää itseäsi.

Miro Jukka kertoo cosplayn tulevaisuudesta. Luennolla katsastellaan suomalaisen cosplayn lähihistoriaa ja sen perusteella pohditaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan kansainvälisesti ja Suomen sisäisesti. 

Vuorio & Nääppä kertovat aiheesta fiktio oman aikansa peilinä. Miten fiktiiviset hahmot ovat kehittyneet vastaamaan julkaisuajankohtansa yhteiskunnan ihanteita? Pohdimme remakejen ja vuosikymmeniä jatkuneiden sarjojen arvomaailman kehitystä. Esimerkkeinä käytämme Lupin III -sarjaa, Disney-prinsessoja, supersankareita ja Boku no Hero Academiaa.

Illan huipennus - kisaa ja musaa

Ei Nipporia ilman cosplay-kisaa! Tuttuun tapaan Nipporissa järjestetään kaksi eri kisaa. Porilaine-lehden kanssa järjestetään yhteystyössä kisa, jossa Conikuvat ottavat kuvat, jotka julkaistaan myöhemmin Porilaine-lehdessä. Muistathan, että jos olet alle 18-vuotias, tarvitset huoltajan (vanhemman) luvan, jotta kuvasi saa julkaista. Kisassa palkitaan eniten ääniä saanut cossaaja eli kannattaa vihjata suvulle ja kavereille, jos oma kuva on Porilaine-kisassa mukana seuraavalla viikolla.

Illan aikana järjestetään toinen kisa, jossa kilpailijat esitellään Nuokkarilla alkuillan aikana ja myöhemmin illalla palkitaan voittajat. 

Illan aikana esiintyy Nörttikuoro Pixel Sisters. Tamperelainen nörttikuoro on täynnä energiaa ja asennetta. Musiikkia peleistä, elokuvista, tv-sarjoista ja muualtakin - kunhan se on nörttiä!

Eikä Nipporia ilman bileitä. Illan parhaat muuvit saat esittää DJ Melodicoren soittaessa.

Tapahtuman järjestää Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto, Porin lastenkulttuurikeskus - Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Porin nuorisopalvelut ja Jinsei ry yhdessä muiden kanssa. Tervetuloa mukaan!

tiistai 8. elokuuta 2017

Nipporin sponsorit ja yhteistyökumppanit

Tänä vuonna Nippori laajentaa verkostoaan uusien sponsorien ja yhteistyökumppanien merkeissä. Tapahtumaa tukemassa nähdään muun muassa Tracon, Tactic, Lenzishop ja Urumi. Kolme viimeistä ovat sponsoroineet cosplaykisaan mahtavia palkintoja! Lisäksi yhteistyökuvioiden merkeissä Nipporin voi löytää tänä vuonna edustamasta Gingaconissa 28.10 Tampereella. 

Yhteistyö- ja sponsorisuhteet auttavat paitsi tapahtuman toteuttamisessa, myös sen verkostojen luomisessa. Nipporin kaltaiselle pitkälti vapaaehtoisvoimin järjestettävälle tapahtumalle tukijoukot näyttelevät suurta roolia, sillä näiden kautta luomme tapahtumalle uusia yleisöjä myös Satakunnan ulkopuolella. Tarjoamme niin ikään sponsoreillemme ja yhteistyökumppaneille tilaa mainoksistamme sekä mahdollisuuden olla mukana tukemassa hienoa tapahtumaa. Olemme aina kiinnostuneita uusista verkostoitumismahdollisuuksista sekä yritysten että yhdistysten kanssa, esimerkiksi ensi vuotta ajatellen. 

Lähiaikoina julkaisemme Nipporin ohjelman, so stay tuned!

- Tiina, Nippori-tiimi.