tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hei me opiskellaan!

Tämän vuoden Nipporin teemana on koulu ihan hyvästä syystä – koulutarinat ovat kiistatta yksi suosituimpia aiheita mangassa ja animessa. Japanissa koulupuvut edustavat puhtautta ja nuoruutta ja niitä näkyy katukuvassa paljon. Myös cosplay-asuissa kouluteema on suosittu ja täällä monella palstalla kyselläänkin hyviä paikkoja ostaa vekkihameita ja polvisukkia. Suomessa emme ole oikein tottuneet ajatukseen koulupuvuista, vaan jokainen saa koulussa ilmaista itseään kuten tahtoo. Japanissa vastaavasti koulupuvut koetaan yhtenäisenä yhteisöllisyyden vahvistajana ja tunnetusti Japanissa ei myöskään haluta erottautua muista.

Koulu teemana näkyy usein etenkin romanttisissa sarjoissa sekä huumorisarjoissa. Miten ihanaa onkaan ensi-ihastus koulun käytävillä ja salaa varastetut katseet? Entä kutkuttaako nauruhermoja omituinen rehtori, joka painii peuran kanssa pihalla vai kenties naapuripulpetin poika, joka touhuaa omiaan kesken tunnin? Mangassa on yleistä, että hahmot ovat nuoria ja monille on varmasti tuttua mm. lukiolaissarjat. Jokainen meistä osaa varmasti nimetä koulusarjoja ja jokaisella on varmasti myös oma suosikkinsa. Kenttä on laaja ja siksi halusimme Nipporissa esitellä sitä ja tutustuttaa aiheeseen vähemmän perehtyneet koulusarjojen ihmeelliseen maailmaan! Jokainenhan meistä kun on koulussa joskus ollut!

Tuttuun tapaan pidän Nipporissa mangavinkkauksen aiheena tietysti teemamme koulu. Setissä puolet sarjoista on suomeksi ja puolet englanniksi ja vinkkauksen jälkeen pokkareita voi lainata, joskaan kaikkia ei ehkä kirjastossa ole tarjolla. Tarjolla on jos minkämoista sarjaa, joten kannattaa tulla kuuntelemaan ja löytämään uusia tuttavuuksia, ehkä jopa uusia lempisarjoja? Mikäli kaipaat jotakin sarjaa kipeästi kirjastoon, niin nykäise kirjastolaista hihasta ja tee hankintaehdotus. Otamme mielellämme toiveita vastaan!


- Siina, Lopen kirjastotoimenjohtaja ja nipporilainen