Tänä
vuonna Nipporin teemaksi valittiin harrastukset, sillä meistä jokainen on
varmasti harrastanut jossakin vaiheessa jotakin ja harrastukset kuuluvat
olennaisena osana myös japanilaisuuteen ja etenkin mangaan. Suomesta poiketen
Japanissa koulujen jälkeen on usein kerhoja, joihin oppilaiden ja
opiskelijoiden odotetaan osallistuvan ja oman mielenkiinnon kohteensa voi
valita tai vaikka perustaa uuden kerhon, jos itseä kiinnostavaa ei löydy! Japanissa nuoret siis harrastavat tuplaten enemmän kuin meillä ja jopa
yliopistotasolla! Näin ollen me nipporilaiset ajattelimme, että kun Nipporikin
on harrastus, niin esitellään sitten muitakin harrastuksia siinä sivussa.
Tänäkin
vuonna on tuttuun tapaan luvassa mangavinkkausta ja tietysti teemaan sopivia
sarjoja (mitäs muutakaan!)! Puolet esiteltävistä sarjoista löytyy suomenkielisinä
ja puolet taas englanninkielisinä kuten ennenkin, niin valinnan varaa saadaan
isommaksi. Osa sarjoista löytyy myös kirjastosta lainattavaksi, joten otahan
kirjastokorttisi mukaan. Harrastusmangaa otin esiteltäväksi jos minkämoista,
sillä mangasta voi saada kivan kimmokkeen myös omaan harrastamiseen. Miten
olisi jokin urheilulaji tai kenties ruuanlaitto? Harrastatko jo cosplayta
kenties (nyt olisi hyvä aika)? Parastahan on, että mikä tahansa voi olla
harrastus! Ehkä paras harrastus on kuitenkin Nippori, eikö niin? Tule sinäkin
siis harrastamaan Nipporia ja Nipporissa – syvällistä, eikös?
- Lopen kirjastotoimenjohtaja ja nipporilainen Siina Vieri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti